Free Vedic Art

Mitä Free Vedic Art on?

Free Vedic Art -kurssilla opitaan tiedostamaan luova prosessi ja löytämään sisäinen luovuuden lähde. Veda-taidemenetelmä perustuu tuhansia vuosia vanhaan taitoon käsitellä vapaata luovuutta. Maalaaminen tapahtuu pienryhmässä, rauhallisessa ja kritiikittömässä ympäristössä ilman suorittamisen painetta. Opetus perustuu ruotsalaisen kuvataiteilijan Curt Källmanin kehittämiin taiteen 17 perusperiaatteeseen. Peruskurssin kokonaiskesto on kuusi päivää, joiden aikana opitaan kaikki taiteen 17 prinsiippiä. Kurssi jakautuu kolmelle viikonlopulle (yhteensä 30 tuntia). Kurssi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita luovuudesta ja oman intuition vahvistamisesta taiteen avulla. Aiempaa kokemusta maalaamisesta ei vaadita.

Kokemuksia ja palautetta Vedic Art- kursseiltani

”Kurssi oli hieno kokemus. Vaikka on tosi vähän maalaamisesta kokemusta, pääsi hyvin mukaan. Kokonaisuus oli muutakin kuin maalaaminen. Muut kurssilaiset, Sarin lämmin olemus ja omassa työskentelyssä eteneminen tuntuivat kaikki hyvältä. Kurssin valmistelut oli hyvin tehty. Kurssi ja maalaaminen auttoi minua eteenpäin elämässäni ajankohtaisissa hankalissa asioissa. Kivaa oli, että töitä ei tarvinnut esitellä eikä selittää mitenkään. Ei tarvinnut vertailla tai tehdä jotain sellaista, mitä toiset odottavat.”

”Sarin oma innostuneisuus Vedic Artista välittyy ja saa muutkin innostumaan. Hän on kurssin ohjaajana lämmin, aidosti läsnä oleva ja vie opetusta johdonmukaisesti eteenpäin.”

”Jotain on käynnistynyt, jotain mikä oli hukassa. Vaikka tiesin sen minulla olevan, en tiennyt mistä etsiä…Kurssille oli helppo tulla, osaat luoda turvallisen tunnelman. Sinusta välittyy aito halu jakaa saamaasi hyvää. Ohjelma on riittävän väljä, että sai keskittyä, löytää oman tavan työskennellä ja työstää. ”Herätys” ei tapahtunut vain taiteen tekemisessä, vaan kurssi käynnisti pohtimaan myös muuta elämää. Sopivan pieni ryhmä, ja mahtavat tyypit!”

”Kurssi avasi uudella tavalla omaa värien käyttöä ja herätti tarkkailemaan ympäröivää maailmaa, luontoa ja kaikkia ympäristössä olevia yksityiskohtia. Itse pystyn ammentamaan tästä ideoita ja luovuutta myös käsityöprojekteihini. Olen vuosia suunnitellut maalaamisen kokeilemista ja olen iloinen, kun nyt tuli aloitettua. Tekee hyvää tämä keskeneräisyyden salliva jatkuvan parantamisen prosessi”.

Kurssiviikonloput

Syksyn 2018 Free Vedic Art -kurssit:
la 4.8.2018, klo 10-16 – su 5.8.2018, klo 10-16
la 15.9.2018, klo 10-16 – su 16.9.2018, klo 10-16
la 13.10.2018, klo 10-16 – su 14.10.2018, klo 10-16
la 10.11.2018, klo 10-16 – su 11.11.2018, klo 10-16
la 8.12.2018, klo 10-16 – su 9.12.2018, klo 10-16

Hinta

Free Vedic Art -peruskurssiviikonlopun hinta on 110 euroa (lauantai klo 10-16 ja sunnuntai 10-16). Hinta sisältää opetuksen, maalaustelineen käytön sekä kahvit/teet. Haluamansa materiaalit kurssilaiset hankkivat ja kustantavat itse. Ilmoittaudu mukaan lomakkeen kautta!

Tule maalaamaan kanssani vapaasti

Perjantaisin olen Innon tilan työhuoneella itse maalaamassa. Olet silloin tervetullut mukaan! Päivän hinta on omilla välineillä 35 euroa. Tarjoan maalaustelineen, taustalevyn ja kahvia tai teetä. Ohjaan sinut alkuun ja saat työskennellä rauhassa omaan tahtiisi. Voit tulla myös ilman maalausvälineitä, jolloin perushintaan 35 euroa lisätään käyttämäsi maalauspohjan hinta sekä tarvikemaksu 15 euroa. Ilmoittaudu etukäteen soittamalla tai sähköpostilla.

Henkilökohtainen ohjaus

Halutessasi voit käydä Free Vedic Art- peruskurssia tai maalata Vedic Artin hengessä myös henkilökohtaisessa ohjauksessa. Tällöin tapaamisia voi olla esimerkiksi viikoittain parin tunnin ajan. Sovimme yhdessä joustavan aikataulun. Ohjaus voi tapahtua myös skypen välityksellä. Hinta on 65 euroa / tunti.

Pyydä minut kouluttamaan

Pidän tilauksesta Free Vedic Art- tutustumispäiviä ja puhun luovuuden mahdollisuuksista hyvinvoinnin edistämisessä mm. yritysten ja yhteisöjen tapahtumissa.

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A, 3. kerros
00560 Helsinki
p. 040 726 7050
[email protected]

Innon tila
Y-tunnus: 17729201
Made with ❤ by Dmitri
© Innon tila